Jul, home, all

Hetki mennyt ilman kirjoitusta.. Hetki mennyt jo kotimaan kamaralla ja vanhempien luona. Suoraan joulun kiireen keskelle pyrähdettiin siskosten kanssa. Kaupat kierrettiin, piparit leivottiin, kotia joulukuosiin ja kaikki kerralla.. Ei sitä ihan edes ehtinyt kunnon tunnelmaan itseään virittämään kun jouluaatto oli jo käsillä. Niin ja pian sitten ohitse. Ei se ehkä ollut sellainen kun taas olisin halunnut. Mutta tällä kerralla en asettanut oikeastaan mitään suuria odotuksia tai vaatimuksia, jolloin ei sitä voinut pettyäkään. Ehkä se oli tänä vuonna ihan hyvä päätös. Ensi vuonna voidaan taas tehdä erilailla tai suunnitella enemmän, jos siltä tuntuu..

Paluun jälkeen sukulointi on ollut monesti päivän sana. On kiva nähdä kaikkia läheisiä ja kuinka tutut kulmat sekä ympyräy saavat mielen tuntemaan ettei täältä poissa oltukaan. Mielen sopukat kuin pyyhkäisevät syksyn pois. Mutta ei sitten kuitenkaan. 

Vieläkin vaikea uskoa mitä syksy olikaan. 

Nyt joululomalla ollaan tehty pientä irtiottoa kaikesta. Oltu vain ja yritetty ehkä kasata ajatuksia, siinä kuitenkaan täysin onnistuen.. Pienoisella pelolla odotetaan paluuta opinintojen pariin, omaan asuntoon ja hmm.. en vielä tiedä mihin. Huomenna tosiaan vuotta taas vaihdetaan. Mitä se tuokaan tullessaan, mitä sitä odotetaan ja mitä luvataan, vai luvataanko mitään.. 

Vanhan kaupungin kulmat

Jouluherkkuja ja paketteja odottelemassa

Pikkasen huurretta ja luntakin vasta joulun jälkeen.. Nii musta joulu saatiin tänäkin vuonna kokea. Pettymys siis suuri. On se kyllä niin pimeää ja synkkää ilman pientä valaisevaa lumipeitettä. Ehkä sekin oli osasyy joulumielen nostatuksen puutteeseen..

Mitä opin?

Sitä en ehkä vielä edes tiedäkään.. Tässä sitä istutaan juna-asemalla odottamassa kotiinpaluuta. Sitä joka aikoinaan näytti niin kaukaiselta ja ihmeelliseltä. Se mitä tavallaan jo odotti ensimmäisenä päivänä tänne tullessa.

Muistan kuinka samojen matkakassien kanssa saavuin laiturille yksin etsien yliopiston merkkejä. Kuinka minut napattiin matkaan ja kuinka jo ensimmäisellä bussimatkalla tutustuin ihmisiin, jotka pysyivät mukana koko omassa pikku seikkailussani. 

Tämä aika täällä on ollut ihan oma lukunsa mun kirjassa. Elämä on täysin erilaista verrattuna siihen mihin olin/olen tottunut tutussa kotimaassani ja -kaupungissa.. Kuinka uusi ympäristö tekeekin niin paljon ja kuinka hektinen, melkein rutiiniton elämä vaikuttaa kaikkeen.. 

Ehkä siis hieman kaipasin sitä järjestystä. Tietysti läheisiä ja kavereita. Usein huomasin itseni "huonokaveri" asemasta. Miksi en soittanut tai laittanut viestiä. Uskon kuitenkin että ne todelliset ystävät pysyy siellä ja vierellä vaikka emme aina kuulisikaan toisistamme. Silloin kun näemme on kaikki kuin edellisellä kerralla.

Paluu siihen mitä tämä matka on antanut. Yhden kokemusrikkaimman syksyn elämääni. Niin monta uutta ystävää ja tuttua. Ne parhaimmat ystävät joita en ehkä osannut edes odottaakaan tekivät tästä sen mitä se oli. Opin kuinka rajat maiden välillä merkitsee niin paljon mutta toiselta kantilta ei taas kuitenkaan laisinkaan. Nyt tiedän että selviän, vaikka en aina uskoisikaan. Itsestäni tämä vaihto löysi uusia ja vanhoja piirteitä, joita varmasti pitää tutkailla ja paljon kotiin palattua. Kaikki se yhteisöllisyys, ihmiset ympärillä, oma yksinäisyys, halu kokea sekä unelmien täyttäminen on ollut tämän syksyn avainsanoja. Kuinka ne jotkin tavoitteet eivät toteutuneet, kuinka jotkin asiat yllätti. Miten monta kertaa omaa ajatusmaailmaa onkaan joutunut tutkalemaan ja kuinka monta kertaa on nähnyt tai kuullut jotain mitä ei ikinä olisi kuvitellutkaan.

Voisin kirjoittaa vaikka ja kuinka pitkän tarinan tästä syksystä, mutta tuskin kukaan jaksaisi tai haluaisi sitä edes lukea. Luultavasti palaan tähän uudestaan ja uudestaan. Mutta yksityiskohdat taitavat jäädä omiin muistoihin ja osa niistä pääsee jaettavaksi niille ketkä sitä haluaa. 

Yliopisto joka saattoi mut tänne, mutta jonne hakiessani en osannut odottaa oikeastaan yhtään mitää.. 

Viimeinen

Viimeinen päivä, viimeinen kerta kun sut nään, viimeinen kerta kun astun nämä askeleet juuri tässä ja viimeinen kerta nähdä, tuntea ja kokea.. Kaikki! En sitä vielä tajua enkä haluakkaan. Ehkä huomenna junassa todellisuus iskee. Se että nyt on oikeesti paluun aika. En tiedä miltä se tuntuu. Se tuntuu samalla kertaa niin monelta eri tuntemukselta. Niin hyvältä mutta niin pahalta. En halua mutta haluan kuitenkin. 

Viimeiset viikot olivat hieman sumussa tarpomista. Ensin totaalista stressiä joka ehkä näin jälkikäteen kannatti jotta viimeinen viikko saatiin vain olla ja nauttia niistä hetkistä jota se eteen vielä onnistui tuomaan.

Siihen kuului yhteisiä viimeisiä hetkiä, paljon ruokaa ja niin paljon uutta pieneen mieleeni, jota en vielä osaa edes analysoida. Ilon hetkiä ja kyyneleiden pidättämistä. Monen moista tässä kaupungissa, joka on nyt osa mua. Luultavasti huomenna saadaan lisää pohdintaa tästä reissusta. Tässä vain viimeisen päivän pintafiilikset. 

Paketti kalenterista 

Mun eka oma perunalaatikko.. Eihä se samaa äitin herkkua ollu..

Eka paketti

Viimeisiä kertoja tällä polulla

Eka ja vika kebsu täällä

Mulla oli jo yks joulupäivä kera riisipuuron ja jouluruokien 

Tältä näytti food coopin julbordista 

Tässä kuvia meidän kerroksen joulupöydästä

Tämä tie

Voisinko sanoa, että elämäni muuttui viime päivien aikana. Tai ainakin sai täysin uutta sisältöä, uutta näkökulmaa, uutta tieto ja niin paljon ajatuksia ja tunteita joita vaikea edes kuvata. Elämän toiset puolet ovat aina oikeastaan peitossa siihen asti kun ne todella osuu kohdalle. Kuinka asiat eivät ole musta-valkoista ja mitä sieltä pintakuoren alta löytyy. Kuinka olemme erilaisia mutta silti samanlaisia. Kuinka usko, ulkonäkö tai tausta ja niiden tuomat muurit kaadetaan. Kuinka yhteisen kielen puuttuessa teot ja yhteys ratkaisee. Kuinka läheisyys ja elämä ovat kuitenkin se mitä me haluamme. Vaikka näinä aikoina se tuntuukin välillä mahdottomalta. Kuinka joskus se paha osuukin liian lähelle ja kuinka vain yhdessä voimme jatkaa.. 

Ainakin itselle, näiden voimakkaiden tunteiden sekä kaiken sen uuden ja tuntemattoman kokeminen, on ollut opettava matka kohti sitä mitä en tiedä.. Sitä, mitä kohti haluan jatkaa.. 

Vähällä selviää

Halusin vaa tänne tulla viimein vilauttaa millasessa lukaalissa sitä tuleekaan asusteltua.. Tai on tullut viimeset 4 kuukautta oltua. Enää viikko jäljellä enkä ehkä ikinä nää tätä huonetta, joka tyhjyydessäänkin on onnistunut tehtävässään:) 

Tässä sitä yksinkertaisuutta.. Todellakin on täällä tullut ajatelleeksi kuinka vähällä sitä voi pärjätä kun vaan haluaa. Ehkä olisi aika omassakin kämpässä hieman puhdistaa paikkoja turhasta ja keskittyä olennaiseen.

Jou.. Dece.. täällä

Totta! Tiistaina vihdoin se alkoi. Sai avata ensimmäisen kalenteriluukun ja samalla kääntää kalenterisivua(tosin meikäläiseltä ei täällä seinäkalenteria löydy).. Kohti joulua ja valon juhlaa suunnistetaan. Itse taisin ottaa varaslähtöä jo aikaisemmin sillä tuli ekat joulusuklaat hamstrattua jo viime kuussa, joulunäkkäriäkin narskuteltiin jo viikonloppuna samoin kuin riisipuuroa joulumarkkinoilla. Ekat piparitkin leivottiin jo ystävän kanssa muutama hetki taakse päin.. 

Mutta nyt kuukauden vaihduttua saa vapaasti antaa joulutunnelman laskeutua. On meinaan sujunut joululauluja kuunnellen päivät, pipareita ja lussepullia leipoen kaksi edellistä päivää ja hieman huonettakin koristaen. 

Vaikka joulua odotan kovasti, sen ollen aina yksi vuoden odotetuimmista päivistä. On sen odotuksessa tällä kertaa myös toinen suunta. Nimittäin en haluisikaan sen tulevan ihan niin nopeasti. Tänä vuonna se tarkoittaa myös pois lähtöä täältä kaupungista, johon vasta olen tullut ja johon olen jo ihastunut. Tämä pieni seikkailu saa päätöksen pian joulun lähestyssä. Silloin tosin pääsen rakkaimipieni pariin enkä sitäkään vaihtaisi ikinä pois. Tällä hetkellä vain tuo reilu 15 päivää täällä tuntuu niin mitättömältä ja kuin tiimalasin viimeisiltä hiekanmurusilta, jotka uhkaavat pydota alas ilman paluuta takaisin.. 

Tässä tän joulufiilistelijän joulunodotusta